lauantai 3. joulukuuta 2011

Kirottu lanka

Tämä 100% merinovillalanka on kirottu. Ainakin minun käsissäni! Alunperin ostin tämän villavaippahousuja varten. Neuloin housut Tiuhtis-villisten ohjeen mukaan, jossa korotetun takapuoliosan neulominen kesti jonkun aikaa, kun piti purkaa pariin kertaan. Noh, lahkeiden suista tuli aivan liian pienet ja joustamattomat. Luovutin ja tein vaippahousuista itselle pipon ompelemalla lahkeensuut yhteen.

En kuitenkaan voinut käyttää pipoa, sillä mielessäni se näytti vain vaippahousuilta :) purin langan ja päätin aloittaa langasta vastasyntyneen villasukat. Tuloksena oli tuo kuvan mukainen valkoinen resoriosa eli aivan liian suuri vauvalle :) Päätin sitten, että tulkoon näistä lapaset itselle. En ole koskaan lapasia neulonut ja sellaiset tarvitsisin. Juu, eipä onnistunut sekään, kuten kuvasta näkyy :) kaivoin Novitan uudesta lehdestä jonkun lapasen ohjeen, mutta koska sen silmukkamäärä ei vastannut omaani niin en sitten aloittelijana osannut soveltaa ohjetta tuohon minulla olevaan silmukkamäärään. Lapasessa on jotakin hassua. Siitä taitaa puuttua silmukoita tuon yläosan osalta ja se on omituisen pitkä (ei edes vielä etusormi peity)?

Saattaa olla, etten tästä kirotusta langasta enää yritä tehdä yhtään mitään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti